Tässä yleiskatsaus yksittäisistä luvuista:
Osa 01 - "Unelma-ammatissa" konserttivalokuvaaja?
Osa 02 - Oikeudelliset kysymykset
Osa 03 - Konserttivalokuvaamisen erityispiirteet
Osa 04 - Käyttäytyminen "kaivannossa"
Osa 05 - Järkevä varustus konserttivalokuvaajalle
Osa 06 - Vinkkejä ja niksejä (konserttivalokuvaus-) ammattilaisilta
Osa 07 - Kuvan sommittelu (Osa 1)
Osa 08 - Kuvan sommittelu (Osa 2)
Osa 09 - Suositeltava kameran asetukset
Osa 10 - Jälkikäsittely
Kuva 2-1: Kokenut valokuvaaja hämmästelee aina uudestaan monien konserttikävijöiden "rohkeutta", jotka huolettomasti ottavat konsertista kielletysti valokuvia (ja myös videoita) kännykkäkameroillaan ja levittävät niitä sitten holtittomasti Facebookiin, YouTubeen ja muihin internetalustoihin ... Nikon D800, 2,8/70-200mm Nikkor käytetyllä polttovälillä 170mm. 1/200 sekuntia, aukko 4,5, ISO 800.
(Kuva © 2013: Jens Brüggemann, www.jensbrueggemann.de)
Kokeneet konserttivalokuvaajat voivat "laulaa laulun", kuinka vaikeita neuvottelut ovat usein konsertinjärjestäjien kanssa, jotka puolestaan neuvottelevat taiteilijoiden - tai heidän manageriensa - kanssa. Konserttijärjestäjät siis siirtävät säännöllisesti vain rajoitukset eteenpäin, jotka he ovat saaneet taiteilijapuolelta. Heillä ei yleensä ole paljon pelivaraa.
Kuva 2-2: Kylie Minogue konsertissa Aphrodite-Les Folies Tour 2011 Berliinissä 1. maaliskuuta 2011. Tämä laulaja ja hänen hallintonsa kuuluvat insidereiden mukaan yksiin "vaikeimmista" neuvottelukumppaneista, kun on kyse valokuvausluvan antamisesta (ja kuvien myöhemmästä julkaisemisesta). Yleinen sääntö pätee (muutaman harvinaisen poikkeuksen kuten esimerkiksi U2, Scorpions, Westernhagen ja muut kohdalla): mitä tunnetumpi taiteilija on, sitä vaikeampia neuvottelut valokuvausluvasta ja kuvien julkaisemisesta ovat. Jos tähti (tai hallinto) ei hyväksy sitä, että ulkopuoliset ammattivalokuvaajat ottavat konsertista kuvia, valokuvien ottaminen voidaan helposti kieltää.
Silloin astuu kuvaan "talossa oleva" valokuvaaja, joka voi näin tarjota konsertista valokuvia yksinoikeudella - tietysti sovittuaan asiasta hallinnon kanssa (joka voi veto-oikeudellaan ennakkoon lajitella epämiellyttävät kuvat pois). Canon EOS-1D Mark IV, EF 2,8/400mm L IS USM. 1/250 sekuntia, aukko 2,8, ISO 1000.
(Kuva © 2011: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
"Erityinen kuristusmuoto on kuitenkin se, että kuvia saa antaa vain yhdelle välineelle, siis sanomalehdelle, ne velvoitetaan poistamaan arkistosta tietyn ajan kuluttua ja/tai kuvat on esitettävä hallinnolle ennen julkaisua sen hyväksyttäviksi. Sensuuri." (Konserttivalokuvaaja Sven Darmer, valokuvakirjasta "Konserttivalokuvaus" Brüggemann, Becher, Meister, Darmer, Lippert; mitp-kustannus, 1. painos 2012).
Mutta miksi taiteilijat voivat - kiertotien kautta konserttijärjestäjien kautta - yksipuolisesti saattaa edellytyksensä valokuvaajia vastaan niin voimakkaiksi? Eikö lehdistönvapaus mahdollista sensuroimattoman raportoinnin? Ymmärtääksesi valokuvaajien kannalta epäedullisten olosuhteiden lainsäädännöllistä puolta (taiteilija tai heidän hallintonsa neuvottelevat konserttiesiintymisestä konserttijärjestäjän kanssa, joka sitten valokuvaajien neuvottelukumppanina määrittelee kuvien ottamiseen liittyvät ehdot), sinun täytyy ymmärtää sekä "henkilön kuvan suojaa omasta kuvastaan" että "ominaisuusosoitusta", jonka vuoksi molemmat selitetään vähän laajemmin seuraavassa.
Kuva 2-3: Robbie Williams (täällä ilmaiskonsertissa 23. lokakuuta 2009 Berliinissä) on sittemmin, siitä lähtien kun hän on yhdessä tyttöystävänsä/vaimonsa Aida Fieldsin kanssa, poistanut kuristussopimukset. Muutama vuosi sitten tällaiset kuvat olivat kuitenkin harvinaisia, koska akkreditoinnin saaminen oli vaikeaa.
(Kuva © 2009: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
2.1 Henkilön kuvan suojaa omasta kuvastaan
Mitä tuntisitte, jos eräänä päivänä kaupassa kassalla ollessanne löytäisitte savukerasian, jossa on teidän kuva? Ja sen alla lukee (vapaasti käännettynä ja lainausmerkeissä, jotta teidän, kuvassa olevan henkilön, alkuperäisestä sitaatista saataisiin luotua): "Polttelen elämästäni XYZ-savukkeita mielelläni! Vain nämä antavat minulle itseluottamusta ja tekevät minut onnelliseksi!" Olisitteko innoissanne? Vai tuntisitteko, että teitä on hyväksikäytetty? Ettehän te loppujen lopuksi kysyneet, haluatteko mainostaa savukemerkkiä; ettekä myöskään saaneet palkkiota ...
Mutta miten tilanne olisi, jos olisitte vakaumuksenomainen tupakoimaton, koska uskotte - myös tieteellisesti osoitettuun - että savukkeet ovat vastuussa miljoonien ihmisten kuolemista? Mitkä olisivat ensimmäiset spontaanit ajatuksenne, jos näkisitte kasvonne yhdessä näiden kuolemaa aiheuttavien savukerasiapakkausten kanssa?
"Tämä ei voi olla mahdollista! He eivät voi vain tehdä sitä! Ilman että kysyvät minulta! No, he tulevat kuulemaan minun asianajajaltani!" Jollain tavoin näin olisi varmasti ensimmäinen reaktio. Ja myös asianajajanne vahvistaa teille, että teillä on hyvät mahdollisuudet viedä savuketeollisuus oikeuteen kiellon ja korvauksen perään, sillä "henkilön kuvan suojaa omasta kuvastaan" pitäisi sallia jokaisen päättää, pitäisikö kuvia hänestä julkaista ja missä yhteydessä.
§ 22 Tekijänoikeuslaki
"Kuvia saa levittää ja tuoda julkisuuteen vain kuvassa esiintyneen henkilön suostumuksella. Suostumus katsotaan annetuksi, jos kuvassa esiintynyt henkilö on saanut korvauksen siitä, että hänet on kuvattu. (…)"
Vasta esittämämme tapauksen kohdalla, teidän kasvonne savukerasiassa, tämä tarkoittaa: Teitä ei kysytty eikä teille maksettu siitä, että savuketeollisuus mainostaa kuvallanne, minkä vuoksi menestyksekäs oikeuskäsittely, mikäli ei päästäisi sovintoon oikeuden ulkopuolella, on erittäin hyvä teidän kannaltanne.
Mutta palataan konserttikuvaukseen. Nyt kysymys kuuluu, onko tähän pykälään poikkeussääntöjä, jotka mahdollistavat konserttikuvien julkaisemisen ilman nimenomaista lupaa kuvattavilta taiteilijoilta (ja konsertinjärjestäjiltä, katso 2.2 Järjestäjän kotirauha).
Aluksi olisi tutkittava, voiko konserttikuvia julkaista, jos on maksanut pääsylipun (ja taiteilija on saanut palkkion esiintymisestään). Koska § 22 Tekijänoikeuslaki sanoo: "Suostumus katsotaan annetuksi, jos kuvattu henkilö on saanut korvauksen siitä, että hän antoi itsensä kuvattavaksi."
Mutta palkkiota ei katsota korvaukseksi siitä, että taiteilija on kuvattu, vaan korvaukseksi siitä, että hän on esittänyt musiikkia. Yksikään valokuvaaja ei tule väittämään oikeudessa, että taiteilijoiden kuvattavaksi antautuminen kuuluu heidän velvollisuuksiinsa, jos he saavat palkkion esiintymisestään.
Kuva 2-4: Dick Brave (oikealta nimeltään Sasha) saa palkkionsa esiintymisistään siitä, että hän viihdyttää yleisöä musiikilla. Se ei ole valokuvasopimuspalkkio, eli ei korvausta siitä, että hän antaa konserttivieraiden ja valokuvaajien kuvata itseään ja hyväksyy kuvien julkaisun millä tahansa tavalla. Nikon D4 1,4/85mm Nikkorilla. 1/200 sekuntia, aukko 2,5, ISO 2500. Kuva otettu ylistetyn konsertin yhteydessä Zeltfestival Ruhrissa 26. elokuuta 2012.
(Kuva © 2012: Jens Brüggemann, www.jensbrueggemann.de)
Onko kuitenkin olemassa muita poikkeussääntöjä, jotka mahdollistaisivat konserttikuvien julkaisemisen? § 23 Tekijänoikeuslaki (”Laki teoksista kuvataiteen ja valokuvauksen alalla”) luetee poikkeukset yleisestä kiellosta:
§ 23 Tekijänoikeuslaki
"(1) Ilman § 22 edellytyksenomaista suostumusta saa julkaista ja näytellä:
• Aikalaiskuvia alalta”;
• Kuvia, joissa henkilöt näkyvät vain sivutuotteena maiseman tai muun paikan rinnalla;
• Kuvia kokouksista, kulkueista ja vastaavista tapahtumista, joihin kuvassa esiintyvät henkilöt ovat osallistuneet;
• Kuvia, jotka eivät ole tilauskuvia vaan joiden leviäminen ja näytteillepano palvelevat korkeampaa taiteellista etua.”
• kohta 1.: Oikeusistuin luokittelee konsertit säännöllisesti aikalaiskuviksi, joista saa raportoida ilman erikseen annettua lupaa. Edellyttäen, ettei kuvattavien tai kolmansien osapuolien muita oikeuksia loukata, mikä kuitenkin konserttitapahtumissa on usein tapauksissa, "ilmaiskonsertit" muodostavat harvoin poikkeuksen (katso 2.2 Järjestäjän kotirauha.) Lisäksi konserttitapahtumasta raportoiminen on eri asia kuin jos muusikon kasvokuva, otettu konsertissa, käytetään muihin kaupallisiin tarkoituksiin, kuten tietyn tuotteen mainostamiseen. Musiikin artistit joutuvat sietämään raportointia, mutta tämä ei päde kuvien väärinkäyttämiseen mainostarkoituksiin.
• kohta 2.: Konserttikuvia, joissa muusikot ovat pieniä massiivisella lavalla pelkästään kuvallisista syistä, tuskin tullaan pitämään vapaasti julkaistavina, sillä myös näissä kuvissa - riippumatta erityisestä kuvanmuodostuksesta - muusikkoa ei katsota "sivutuotteeksi" jonkin muun paikan rinnalla. Termi "sivutuote" on siis tulkittava ei vain kokoon liittyen vaan ennen kaikkea kuvan sanoman merkityksen kannalta. DJ Bobo voi näyttää hyvin pieneltä suurella konserttilavalla, mutta hän on merkityksellinen kuvalle, joka esittää yhtä hänen konserttipätkistään, eikä siis vain "sivutuotteena".
• kohta 3.: Urheaa lukea, osallistuuko muusikko, kun hän antaa konsertin, "kokoukseen", "kulkueeseen" tai "vastaavaan tapahtumaan" lainopillisessa merkityksessä §23 kohdan 1 lauseen 3 mukaan? Kysymykseen vastaus on kieltävä; lainsäätäjää tarkoitti tämä mielenosoituksia, poliittisten puolueiden kulkueita jne. Kun musiikkiartisti antaa konsertin, tämä ei ole yksi §23 kohdan 1 lauseen 3 Tekijänoikeuslain poikkeustapauksista, jotka oikeuttaisivat valokuvien julkaisun ilman taiteilijan suostumusta.
• kohta 4.: Palveleeko normaalit konserttikuvat "korkeampaa taiteellista etua”, se on myös kyseenalaista. Ainakin tämäkään poikkeustapaus ei ole vapautuskirje valokuvaajille, jotka haluavat levittää/julkaista konserttikuvia.
Kuva 2-5: Kukaan - ei edes julkisuuden henkilöt - ei tarvitse pelätä, että kolmannet osapuolet voisivat vapaasti käsitellä valokuvia tai videoita, joissa kyseinen henkilö on tunnistettavissa. Niitä ei erityisesti voida käyttää suostumuksetta mainostustarkoituksiin. Sen sijaan toimittajien raportointiin pätee: julkisuuden henkilöt (poliitikot, musiikkitaiteilijat, suurten yritysten merkittävät johtajat, korkean yhteiskunnan jäsenet jne.) joutuvat kestämään, jos heistä tai heidän toimistaan (mikäli ne eivät ole liian yksityisiä tai intiimejä) raportoidaan lehdistössä.
Mutta päteekö tämä myös normaaleihin konserttikuviin? Kuva esittää Tim Bendzkoa konsertissa 24. elokuuta 2012 Zeltfestival Ruhrissa. Nikon D4 1,4/85mm Nikkorilla. 1/500 sekuntia, aukko 2,8, ISO 3200.
(Kuva © 2012: Jens Brüggemann, www.jensbrueggemann.de)
Nyt on tietysti vielä kysyttävä, missä määrin henkilön omaan kuvaansa liittyvä oikeus astuu voimaan, jos henkilöä ei enää tunnisteta yksilöllisesti? Kuvankäsittelyn aikakaudella on suhteellisen helppoa muokata kasvoja niin, etteivät omat vanhemmat enää tunnistaisi tytärtään tai poikaansa. Tässä tapauksessa valokuvaaja voisi luopua kuvien julkaisuluvan hankkimisesta.
Kuitenkin olisi otettava huomioon, että tunnistettavuus voi johtua myös "liitännäisistä olosuhteista" : "Jos henkilö on yksiselitteisesti tunnistettavissa Kontekstin perusteella, hän voi vastustaa julkaisua, vaikka hänen kasvojaan ei näytetä." (Frankfurtin ylioikeus, tuomio 23.12.2008, Az. 11 U 21/08)
Eli ei välttämättä ole ratkaisevaa, onko henkilö yksiselitteisesti tunnistettavissa, vaan myös, onko hän tunnistettavissa muiden seikkojen perusteella (kuten näytetty yhteys jne.). Tällöin kuvan julkaisemiseen tarvitaan edelleen suostumus kuvattavalta.
Päätelmä aiheesta
Kuvatun henkilön oikeus omaan kuvaansa erityisenä ilmentymänä yleisestä persoonallisuusoikeudesta tulee ymmärtää yksilön suojeluna, jotta kukaan ei levittäisi/julkaisisi hänen kasvojaan mielivaltaisesti. Etenkin mainonta- ja tuotemyynnissä kuvia ei saa käyttää vain yksinkertaisesti. Jotta tämä oikeus ei horjuttaisi lehdistönvapautta, lainsäätäjä on luonut poikkeustapauksia (ks. §23 kuvan tekijänoikeuslaki), jotka mahdollistavat lehtifotografien julkaisemaan kuvia ilman kuvattujen henkilöiden suostumusta, jotka esimerkiksi ovat erityisen ajankohtaisia historiallisesta näkökulmasta. Uudempi oikeuskäytäntö käyttää porrastettua suojelukonseptia: Jokaisessa yksittäistapauksessa on arvioitava, onko kuvatun henkilön otos ajankohtaisesti merkittävä ja voiko se sen mukaisesti – raportointitarkoituksiin – julkaista.
Pätee: Mitä enemmän henkilö on julkisessa tarkastelussa, sitä todennäköisemmin kuvia, joissa tämä henkilö on kuvattu, voidaan käyttää raportointiin – jopa ilman kuvatun henkilön suostumusta.
Konserttifotografian käytännössä on kuitenkin niin, että on toinen oikeudellinen rakenne, joka mahdollistaa valokuvien ottamisen ja tulosten julkaisun neuvottelujen myötä. Nämä neuvottelut käydään toisaalta muusikon ja konserttijärjestäjän sekä toisaalta konserttijärjestäjän ja valokuvaajien välillä. Tämän mahdollistaa konserttijärjestäjän "talotoikeus", joka haluaisimme käsitellä tarkemmin sen suuren käytännön merkityksen vuoksi konserttifotografiikan alalla seuraavassa.
2.2 Järjestäjien talotoikeus
Kuvitelkaa, että järjestätte kotona juhlat. Nämä juhlienne saapuvat kaikki ne ystävät ja tuttavat, joita olette kutsuneet. Tuntemattomat voitte, mutta ette ole velvollisia päästämään asuntoonne; lisäksi teillä on tietenkin oikeus poistaa epämiellyttävät vieraat (jotka esimerkiksi humalassa aiheuttavat riidan vieraiden kesken tai hajoavat kauniin huonekalunne). Voitte määrätä, minkä musiikin soittamista, pitäisikö television olla päällä ja onko vieraiden sallittua tallata vastikään istutetut kukat etupihallanne. Lyhyesti: Teillä on talotoikeus, ja vieraat on noudatettava ohjeitanne! Jos se ei miellytä jotakuta, hän saa lähteä tai jopa pakotetaan poistumaan asunnosta (tarvittaessa myös poliisin avustuksella).
Ja samalla tavalla se toimii musiikkialalla, jossa konserttijärjestäjä – yhteistyössä esiintyvien taiteilijoiden kanssa – määrää, mitä valokuvaajat (jos heitä ylipäätään päästetään) saavat tehdä ja mitä eivät. Tässä pätee yleissääntö: Mitä trendikkäämpiä nykyiset esiintyjät ovat, sitä vahvempi on heidän neuvotteluasemansa järjestäjään nähden. Tämä tarkoittaa, että erittäin tunnetut taiteilijat voivat saavuttaa vaatimuksensa lähes mielensä mukaan – ja järjestäjä hyväksyy kaiken, jotta voisi edes mahdollistaa bändin esiintymisen.
Kuva 2-7: Nämä konserttifotografit olivat kaikki "akkreditointia". Heillä oli järjestäjän lupa valokuvata konsertin aikana ja julkaista kuvat. Ennen konserttia siellä oli taas sopimuksia järjestäjän ("isännän") ja esiintyvän laulajan (tässä tapauksessa Jan Delayn) välillä, saako valokuvata, kuinka kauan, milloin ja missä määrin tehdyt kuvat saavat olla julkisia. Erityisesti viimeinen kohta, kuvattujen otosten kaupallinen käyttö lisenssien myöntämisellä (yleensä ei myydä "fyysistä" kuvaa, vaan lisenssiä tämän julkaisemiseen, esimerkiksi aikakauslehdissä, internet-sivustoilla jne.) puuttuu edellä mainittuun talotoikeuteen konserttijärjestäjällä. Siksi ei pitäisi koskaan julkaista tai jakaa tehtyjä otoksia, vain koska ei huomattu valokuvatessa konsertin aikana, ellei siihen ole nimenomaista kirjallista lupaa järjestäjältä. Nikon D3S 2,8/24-70mm Nikkorilla käytetyllä polttovälillä 24mm. 1/160 sekuntia, aukko 3,5, ISO 5000.
(Kuva © 2010: Jens Brüggemann, www.jensbrueggemann.de)
Päätös
"Konsertin järjestäjällä on kaikki tähän liittyvät oikeudet. Tähän sisältyy erityisesti talotoikeus. Siksi hän voi kieltää valokuvaajaa ottamasta ja myymästä kuvia tapahtumasta tai esiintyvistä taiteilijoista. Sama pätee muihin suljettuihin tapahtumiin, kuten esimerkiksi urheilutapahtumiin." (Tekijän opas: "Valokuvaus ja oikeus", Kötz/Brüggemann, mitp-kustannus, huhtikuu 2009, 34,95 euroa, noin 200 sivua)
Kuva 2-8: Kun Mick Jagger (muuten toiminut 52 vuotta musiikkialalla!) esiintyy Rolling Stonesien kanssa konsertissa, järjestäjät eivät vaadi ehtojensa toteuttamista, jos se vaarantaisi bändin esiintymisen. Kuva näyttää, Mick Jaggeria Rolling Stonesien konsertissa Berliinin Olympiastadionilla 15. kesäkuuta 2003. Nykyään (2014) Rolling Stonesit ovat olleet lavalla yli puoli vuosisataa. Huhuja bändin hajoamisesta, jotka usein perustuivat sisäisiin riitoihin, usein Mick Jaggerin ja Keith Richardsin välillä, on aina ollut bändin historiassa. Ne todennäköisesti ovat myös varmistaneet, että konsertit ovat olleet säännöllisesti loppuunmyytyjä – huolissaan potentiaalisten konserttikävijöiden puolelta, että bändi todella hajoaisi ja olisi viimeinen tilaisuus nähdä Stones livenä. Todennäköisesti se oli vain osa Stonesien nerokasta markkinointia, jotka jo 1960-luvulla rakensivat itselleen kuvan "rock'n rollin pahoina pojina" (vaikka he itse asiassa olivat hyvistä, porvareiden olosuhteista). (Kuva © 2003: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
Kuten juuri selitettiin, talotoikeus koskee suljettuja tapahtumia. Tämä tarkoittaa, että tapahtuman ei välttämättä tarvitse olla "talossa", jotta talotoikeus pätee. Ulkoilmassa järjestettävät tapahtumat, jotka kuitenkin "suljetaan" esimerkiksi aidalla, jotta ei kuka tahansa voisi vapaasti esimerkiksi tulla festivaalialueelle, kuuluvat talotoikeuden piiriin. Erityisesti monilla musiikkifestivaaleilla kesäkuukausina tapahtuman alueet ovat aidattu tai laudoitettu. Tämä perustuu ensisijaisesti tietysti siihen, että sisäänkäyntien luona on yksi tai useampi kassa ja festivaalivierailta peritään pääsymaksu. Tämän myötä järjestäjä hankkii itselleen talotoikeudet, mikä on mukava sivuvaikutus hänelle. Ratkaisevaa on kuitenkin vapaa pääsy, joka ei enää ole mahdollista suojauksen vuoksi useimmissa festivaaleissa.
On kuitenkin myös musiikkifestivaaleja, jotka tarkoituksellisesti luopuvat aidasta, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua tapahtumaan ilmaiseksi. Nämä "Ilmaiseksi-ja-ulos"-festivaalit järjestetään useimmiten suurella sydämellä ja niitä tuetaan kaupungin taholta kulttuurisista syistä. Nämä tapahtumat eivät olisi mahdollisia ilman sponsoreita, jotka hyödyntävät tapahtumia markkinointitarkoituksessa ja pyrkivät luomaan positiivisen brändi-imagon kohderyhmälle.
Toisin kuin kollegoillani lehdistöhaudassa, minulla oli vähemmän liikkumavapautta, mutta toisaalta minulla oli etuna se, että hieman suuremman etäisyyden vuoksi näyttämöön en katsonut niin paljon ylhäältäpäin. Nikon D4 ja 1,4/85mm Nikkor. Aikaa 1/1600 sekuntia, aukko 2, ISO 2500.
(Kuva © 2013: Jens Brüggemann, www.jensbrueggemann.de)
2.3 Panoraamavapaus
Monet valokuvaajat luulevat voivansa vedota panoraamavapauteen ulkoilmakonserttien valokuvauksessa. Tämä kuitenkin on väärin, kuten tekijänoikeuslaki osoittaa:
§ 59 Tekijänoikeuslaki - Teokset julkisilla paikoilla
"(1) On sallittua käyttää pysyvästi julkisten teiden, katujen tai aukioiden varrella olevia teoksia maalauksen tai kuvituksen, valokuvan tai elokuvan keinoin monistamiseen, levittämiseen ja julkisesti esittämiseen. Rakennuksien tapauksessa nämä oikeudet rajoittuvat vain ulkoiseen näkymään."
Päätökseen vaikuttavat kaksi kriteeriä, "pysyvä" ja "julkinen". "Ilmaiskonsertti" on toki määritelmän mukaan "julkinen", mutta ei koskaan "pysyvä", koska se on vain väliaikaisesti julkisella paikalla. Festivaalin päätyttyä esiintymislavat puretaan jälleen, valo- ja tapahtumatekniikka sekä soittimet. Tekijänoikeuslain § 59 panoraamavapaus kattaa kuitenkin valokuvat rakennusten ulkonäkemyksistä, jos ne on otettu julkiselta tieltä, kadulta tai aukiolta. Sama pätee muihin tekijänoikeudellisesti suojattuihin teoksiin kuten esimerkiksi veistoksiin, installaatioihin jne. Väliaikaiset taideprojektit (kuten musiikkifestivaalit) eivät sen sijaan ole pysyviä teoksia tekijänoikeuslain § 59 mukaisesti.
2.4 Onko (konsertti-)valokuvaajilla myös oikeuksia?
Kyllä. Tietenkin!
Tekijänoikeussuoja
"Tekijänoikeussuoja syntyy valokuvan luomisen yhteydessä eikä sitä tarvitse hakea erikseen. Jokaisella tekijällä on oikeus siihen, että hänen valokuvansa julkaisussa, myös mainoksissa, hänen nimensä (tai muu tunniste, kuten verkkotunnus) mainitaan, mikä on meille valokuvaajille merkittävä markkinointikeino. Valokuvien tekijänoikeussuoja kestää 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, valokuvilla se on 50 vuotta." (opuksesta: "Valokuvaus ja laki", Kötz/Brüggemann, mitp-Verlag, huhtikuu 2009, 34,95 euroa, noin 200 sivua). Valokuvamme ovat tekijänoikeudellisesti suojattuja. On merkityksetöntä, onko valokuvia erityisen taiteellisesti suunniteltu vai vain nopeasti napattu ("otettu"). Tämä ero "valokuvien" ja "valokuvateosten" välillä on merkityksellinen vain kuvien suoja-ajan suhteen: Valokuvateosten tekijänoikeussuoja säilyy 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, valokuvilla se on 50 vuotta.
Kuva 2-10: Tärkeää tietää: Myös tämä kuva Wir sind Helden-konsertista on tekijänoikeudellisesti suojattu. Tätä suojaa minun ei tarvinnut anoa, vaan se syntyi sillä hetkellä, kun painoin laukaisinta (eli kuvan syntyessä; siis samanaikaisesti). Nikon D3S ja 1,4/85mm Nikkor. Aikaa 1/250 sekuntia, aukko 3,5, ISO 2000.
(Kuva © 2011: Jens Brüggemann, www.jensbrueggemann.de)
Konserttivalokuvauksen osalta on kuitenkin ratkaisevaa, mitä toimijoiden välillä on sovittu. Toisin sanoen: Jos hyväksymme (esimerkiksi heikosta neuvotteluasemasta käsin) jokaisen konserttijärjestäjän kahlekirjoitukset, meillä ei ole oikeutta valittaa, että olemme luovuttaneet sekä taiteelliset että taloudelliset vapautemme.
Tietenkin yksittäisenä valokuvaajana on harvoin mahdollista saada tahtonsa läpi. Tavanomainen tilanne on parhaiten kuvattavissa sanalla "syö tai kuole!". Toisin sanoen valokuvaajien on noudatettava konserttijärjestäjien ehtoja - tai luovuttava valokuvausten välityksellä tapahtuvasta raportoinnista.
Ja juuri tämä on näkökulma, joka ei tee asemastamme niin huonoa: Jos voimme vakuuttaa myös muut lehdistökollegat siitä, että kaikki yhdessä - ilman "rikkureita" joukostamme - boikotoimme konserttitapahtumia, joissa akkreditointi on mahdollista vain sitoutumalla kahlekirjoituksiin, myös muusikot ja konserttijärjestäjät huomaavat lopulta, että he tarvitsevat hyvää (lehdistö-) valokuvaajien työtä. Kauniit kuvat konsertista ovat aina myös upea - ja ennen kaikkea ilmainen - mainos tälle.
Seuraavia (todellisuudessa laadittuja) ehtoja (ns. kahlekirjoitus) ei pitäisi hyväksyä konserttivalokuvaajana:
• Järjestäjän tai muusikon veto-oikeus konserttikuvien julkaisuun: Tämä rajoitus tarkoittaa sensuuria! Älä anna päätöksentekoa omista käsistäsi, kun on kyse siitä, mitä kuvia voit julkaista!
• Kuvauksen rajoittaminen 10 sekuntiin kolmesta ensimmäisestä kappaleesta. Tämä on pelkkää kiusantekoa ja tarkoittaa, että olet valtavan stressin alla, koska harva voi tuottaa taiteellisesti arvokasta tulosta 30 sekunnissa. Huippukuvan saaminen olisi pelkkää sattumaa - eikä enää taitoa.
• Pakotetut kuvakulmat: Älä anna ei-valokuvaajien rajoittaa kuvien luomista! Esitä vastalauseesi, että tarvitset taiteellisen vapauden saavuttaaksesi hyviä tuloksia.
• Pakollinen kuvankäsittely (esimerkiksi taiteilijan laihduttaminen): Kuvamanipulointi on nykypäivänä (valitettavasti!) yleistä, kuvaviestinnässä, johon myös konserttivalokuvaus kuuluu, mutta ei (vielä) välttämättä säännöllistä (ks. opastus 10: jälkikäsittely). Näin ollen kieltäydy, jos taiteilija haluaa retusoitua tai laihdutettua turhamaisuudesta. Erityisesti tällainen vaativa kuvankäsittely vie tarpeettomasti aikaasi (ja siten myös rahaa).
Lopullinen johtopäätös
Ei ole toista valokuvausaluetta, jossa valokuvaajilla olisi niin paljon rajoituksia kuin konserttivalokuvauksessa. Älä kuitenkaan hyväksy kaikkea! Vaikka yksittäinen valokuvaaja on huonossa neuvotteluasemassa konserttijärjestäjiin ja muusikoihin (tai heidän edustajiinsa) nähden, ei jokaista tarjottua sopimusta tulisi allekirjoittaa sokeasti. Viimeistään silloin, kun sopimusehdot johtavat valokuvaajien taiteellisen tai taloudellisen vapauden selvään rajoittamiseen, on järkevämpää olla luopumatta kokonaan kuvajournalisoinnista! Kun valokuvaajat ovat yhtä mieltä keskenään, järjestäjät, muusikot ja managerit huomaavat nopeasti, että he eivät ehkä tarvitse yhtä yksittäistä valokuvaajaa, mutta myöskään eivät voi luopua yleisesti valokuvaajien palveluista ja taidoista.
Kuva 2-11: Jos tunnelmallisia konserttikuvia ei enää ilmesty lehdistössä, tärkeä mainosteho muusikoille jää saamatta. He hyötyvät siitä, että heistä ja heidän (onnistuneista) konserteistaan raportoidaan ilmaiseksi. Erityisesti kuvat rohkaisevat sanomalehtien ja aikakauslehtien lukijoita käymään jälleen kerran suosikkibändinsä konsertissa.
Niinpä konserttivalokuvaajat eivät ole vain anomusmiehiä muusikoille ja konsertinjärjestäjille, vaan myös ammattitaiteilijoita, jotka omilla kuvillaan osaltaan varmistavat, että konsertit ylipäätään voivat tapahtua suuressa mittakaavassa. Jan Delay ja bändi elokuussa 2010 Ruhrin festivaaleilla. Nikon D3S 2,8/24-70mm Nikkor objektiivilla käyttäen 55mm polttoväliä. Suljinnopeus 1/2000 sekuntia, aukko 5,6, ISO 3.200.
(Kuva © 2010: Jens Brüggemann, www.jensbrueggemann.de)
2.5 Lisenssimaksut: Laskenta ja neuvottelu
Joka haluaa myydä (konsertti)kuviaan, miettii tietysti, paljonko hän tai hän voi saada per kuvan. Erityisesti aloittelijoille on hyvin vaikeaa määrittää myyntihintaa.
Seuraava käyttöoikeuskonsepti auttaa teitä hahmottamaan, mikä on "kohtuullinen" hinta.
Yleensä ammattimaisesti toimivat konserttivalokuvaajat eivät enää myy "fyysisiä" kuvia ("vedoksia"), vaan käyttöoikeuksia. Vaikka poikkeustapauksissa saatetaan vielä siirtää fyysisesti olemassa olevia kuvia (nykyisin on normaalia siirtää digitaalisia kuvia), myyntihinta ei perustu kuvavedoksen arvoon, vaan siihen, miten laajasti asiakas haluaa käyttää kyseistä tai niitä kuvia.
Tässä erotetaan aineellinen, alueellinen ja ajallinen käyttö.
Aineellinen käyttö:
Tässä on ratkaisevaa, mihin tarkoitukseen kuvia käytetään. Mitä enemmän käyttötarkoituksia kuvankäyttäjällä on mielessä, sitä laajempi on käyttöala. Esimerkkejä ovat: kuvien käyttö päivälehdessä raportointiin, kuvituksena bändihistoriasta kertovassa artikkelissa aikakauslehdessä, bändin uusimman CD:n kannessa, bändin julisteessa, mainosflyerina seuraavaa konserttikiertuetta varten jne. On selvää, että valokuvaajalle maksettavan korvauksen tulisi olla sitä suurempaa, mitä useammin käyttötarkoituksia on.
Alueellinen käyttö:
Kun puhutaan alueellisesta käytöstä, kyse on siitä, missä (maantieteellisesti) kuvia on tarkoitus julkaista. On eroa siinä, ilmestyvätkö kuvat vain Bochumin paikallislehdessä vai koko Saksan laajuisessa aikakauslehdessä tai jopa eurooppa- tai maailmanlaajuisesti. Mitä laajempi maantieteellinen alue on, jossa kuvat julkaistaan, sitä korkeampi valokuvaajan palkkio tulisi olla.
Aikainen käyttö:
Jos myyt kuvan julisteeseen, joka viittaa kuvassa olevan bändin tulevaan kiertueeseen, palkkiosi tulisi olla sitä suurempi, mitä pidempiä aikaa julisteet ovat esillä (mitä pidempi kiertue kestää). On helppo ymmärtää, että kuvat julisteessa, joka viittaa bändin tuleviin konsertteihin vain kahden viikon ajan, tuovat vähemmän palkkiota kuin jos juliste on esillä kuukausia kaupunkikuvissa jne. Pätee periaate: mitä pidempi käyttöaika, sitä suurempi tuotto kuvien käytön mahdollistamisesta.
Tämä käyttöoikeuskonsepti ei vielä kerro kuvan palkkion todellisesta suuruudesta; se on tarkoitettu vain erilaisten käyttötapojen (aineellisen, alueellisen tai aikallisen näkökulman) erotteluun. Olisi muistettava, että kuvahinnat eivät ole missään "määriteltyjä" - vaan neuvottelujen tulos kuvien antajan (me valokuvaajat) ja käyttäjän (kuvien käyttäjän) välillä. Digitaalisen kuvatulvan seurauksena kuvakäyttöoikeuksien myyntitulojen huomattava lasku on merkki tästä. Myös kuvien käyttöoikeuksien myynti ("myyntitulo") noudattaa markkinatalouden lakeja kysynnän ja tarjonnan suhteen.
Jos joku odottaa vielä "konkreettisia hintoja" valokuvan käyttöoikeuksien myöntämiseksi tässä, viittaan MFM: n (Kuvamarkkinointiliiton) BVPA: n (Liittovaltion lehdistökuva-agentuureiden ja kuvaker
Kuva 2-12: Kuinka paljon palkkiota voisin pyytää tästä valokuvasta Wolfgang Niedecken, BAP-yhtyeen keulahahmo,? No, se riippuu siitä, mihin kuva tarkoituksena olla (CD-kansikuva tuo enemmän palkkiota kuin julkaisu päivälehdessä, joka raportoi eilisestä konsertista), kuinka kauan kuva tulee olemaan julkinen (esimerkiksi on suuri ero, tuleeko kuvaa käyttää vain 1 päivän ajan, esim. päivälehti, vai 20 vuoden ajan tai kauemmin, esim. CD-kansikuva) ja kuinka laaja kuvan geografinen levikki on (julkaistaanko se vain Kölnissä vai jopa maailmanlaajuisesti?). MFM: n BVPA: n "Kuva-ajan hinnat 2014" antavat tässä arvokkaan suuntaviivan neuvotteluissa kuvan ostajan kanssa. Nikon D3S 1,4/85mm Nikkor. 1/400 sekunti, aukko 2,2, ISO 1250.
(Kuva © 2011: Jens Brüggemann, www.jensbrueggemann.de)
