Tässä yleiskatsaus eri luvuista:
Osio 01 - "Unelma-ammatti" konserttikuvaaja?
Osio 02 - Oikeudelliset kysymykset
Osio 03 - Konserttikuvaamisen erityispiirteet
Osio 04 - Käyttäytyminen "kuopassa"
Osio 05 - Järkevä varustus konserttikuvaajille
Osio 06 - (Konserttikuvaus-) ammattilaisten vinkit ja niksit
Osio 07 - Kuvan sommittelu (Osa 1)
Osio 08 - Kuvan sommittelu (Osa 2)
Osio 09 - Suositeltavat kameran asetukset
Osio 10 - Jälkikäsittely
Kuva 6.1: Jos haluat ottaa tunnelmallisia ja poikkeuksellisia konserttikuvia, tarvitset sopivan valokuvausvarustuksen lisäksi hieman kokemusta – tai ainakin muutamia hyviä vinkkejä kokeneilta valokuvaajilta. Toki hieman onnea tarvitaan myös. Kuitenkin kuten sananlasku kuuluu: "Onni suosii rohkeaa!" Joten ei kannata luottaa pelkästään onneensa, sillä silloin harvoin tuot erityisiä kuvia kotiin konsertista. Tässä valokuvaaja Sven Darmer pystyi ottamaan kuvan Depeche Moden laulajasta, Dave Gahanista, vaikuttavalla lavataustalla (konsertti 9. kesäkuuta 2013 Berliinin olympiastadionilla). Canon EOS-1D X EF 2,8/70-200mm -linssillä, käytetty polttoväli 142mm. 1/250 sekuntia, aukko 7,1, ISO 3 200.
(Kuva © 2013: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
6.1 Sopivat valotusmittausmenetelmät
Seuraavat valotusmittausmenetelmät ovat mahdollisia useimpien nykyaikaisten kameroiden kanssa:
• (keskitetty) kokonaisvalomittaus
• pistemittaus
• monialueellinen mittaus
Kuva 6.2: Muusikot, kuten kaikki taiteilijat, ovat usein pukeutuneet kokonaan mustaan – mikä tekee valotusmittauksen meille valokuvaajille hieman vaikeammaksi. Jos muusikko säilyttää paikkansa jonkin aikaa, pistemittaus voi kuitenkin olla joskus järkevää käyttää.
Tällöin mitataan taiteilijan kasvoja ja siten voidaan saada arvo, joka ei riipu lavavalaisun vastavaloista. Näin varmistetaan, että henkilö on hyvin kuvattu ja tunnistettavissa kuvista. Nikon D800 2,8/70-200mm Nikkor -linssillä, käytetty polttoväli 120mm. 1/1000 sekuntia, aukko 5,6, ISO 1000.
(Kuva © 2011: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Kokonaisvalomittauksessa otetaan huomioon koko kuvakentän yksittäiset kirkkausarvot. Se on ihanteellinen esimerkiksi tyypillisiin lomakuvauksiin tai suurien ryhmäkuvien ottamiseen mahdollisimman normaaleissa valaistusolosuhteissa (ei liian voimakkaita kontrasteja). "keskitetty kokonaisvalomittaus" -vaihtoehto painottaa kuvan keskiosaa enemmän kuin reunoja (Nikon D4:ssä se on 12 mm:n halkaisijaltaan oleva ympyrä kuvassa, joka painotetaan 75%:lla).
Kameran suunnittelijat olettavat, että kuvan tärkeät osat sijoitetaan yleensä keskelle (esimerkiksi ryhmäkuvat).
Kuva 6.3: Peter Maffay konsertissa Berliinin Waldbühnella (28. toukokuuta 2011). Jos kohde koostuu saman verran tummia alueita (esim. kitarahihna, housut) ja valoisia alueita (esim. kitaran kappaleet), ja loput ovat neutraalin vaaleita alueita (esim. harmaa tausta), kokonaisvalomittausmenetelmällä saavutetaan parhaat tulokset. (Tässä käytettiin keskitettyä kokonaisvalomittaus). Canon EOS-1D Mark IV EF 2,8/70-200mm -linssillä, käytetty polttoväli 165mm. 1/250 sekuntia, aukko 4,5, ISO 1 000.
(Kuva © 2011: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
Pistevalotusmittaus on valotusmittausmenetelmä kokeneille valokuvaajille; ainoastaan asianmukaisella käytöllä saadaan järkeviä (oikeita) tuloksia. Pistevalotuksessa käytetään hyvin pientä osaa kuvakentästä (mittausalue sijaitsee yleensä keskellä), jotta voit mitata kohdennetusti kohteen pientä osaa kirkkaudesta. Tämä osa katsotaan tärkeimmäksi ja sen on ehdottomasti oltava oikein valotettu. Konserttikuvaamisessa tämä on usein laulajan/muusikon kasvot. Seuraavat seikat tuottavat usein vaikeuksia käyttäjille: ensinnäkin mittausalueen koko, joka on Nikon D4:ssä esimerkiksi vain 4 mm:n halkaisijaltaan oleva ympyrä (noin 1,5% koko kuvakentästä).
Toiseksi on varmistuttava, että kohteen alue, joka valotetaan, vastaa kirkkaudeltaan noin 18%:n harmaata. Sillä kameroissa mittaus perustuu tähän; 18%:n harmaan heijastus on viitearvo, ja jos kohteen alueen heijastus poikkeaa siitä, valotus epäonnistuu. Vain kohteet, joissa valotettava alue heijastaa valoa kuin 18%:n harmaa, sopivat valotusmittaukseen. (Viiteharmaakortin pitäminen laulajan edessä oikean valotuksen määrittämiseksi konsertin aikana – uskon – on käytännöllisesti hankalaa ...) Lisäksi osaa valokuvaajista hämmentää, että valotusmittaus tapahtuu usein aktiivisen tarkennusalueen keskellä.
Se voi helposti aiheuttaa sekaannusta, että molemmat toiminnot voisivat olla "sukua" toisilleen. Kameran ohjauksen ja logiikan kannalta valotusmittaus ja automaattitarkennus eivät kuitenkaan liity toisiinsa. Valotusmittaus tarvitaan luomaan kuva, joka ei ole liian vaalea eikä liian tumma (ellei sitten ole valinnut High-Key- tai Low-Key-kuvia). Autofokusta taas tarvitaan oikein terävän kuvan ottamiseen.
Kuva 6.4: Kohde (jossa on paljon tummia alueita), joka on sopiva löytämään oikean yhdistelmän suljinaikaa, aukkoa ja ISO-herkkyyttä pistevalotusta käyttäen saadakseen oikein valotetun kuvan. On tärkeää, että pistemittauksen käytössä on jatkuvasti (tässä tapauksessa päivänvaloista) valaistus riittävän pitkän ajanjakson ajan, jolloin on aikaa suorittaa valotusmittaus.
Lisäksi taiteilijan ei tulisi liikkua liian nopeasti lavalla, jotta valotusmittaus voidaan suorittaa. Tumman taustan ja muusikon mustan pukeutumisen vuoksi muulla valotusmittausmenetelmällä olisi seurauksena yliexponoitunut tulos, jossa vaatteet näyttäisivät harmaalta ja kasvot olisivat liian kirkkaat. (Paitsi jos olisi käyttänyt kokonaisvalomittausta tai matriisimittausta yhdistettynä manuaaliseen valotuskorjaukseen eli Plus-Miinus-korjaukseen). Nikon D800 2,8/70-200-mm-Nikkor -linssillä, käytetty polttoväli 175mm. 1/640 sekuntia, aukko 4,0, ISO 1 000.
(Kuva © 2013: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Monipistemenetelmä (tunnetaan myös nimellä Matriisimittaus) jakaa kuvan useisiin osiin (esim. viisi: yksi keskellä ja sitten vieressä kaikki neljä kulma-aluetta). Jokainen alue mitataan (automaattisesti) kameralla ja niistä muodostetaan sitten keskiarvo.
Tämä valotusmittausmenetelmä on suositeltava, kun esimerkiksi kuvaan halutaan kontrastisia kohteita. Ajatuksena on, että kaikki kuvan osat tulisi ottaa huomioon ja aika-aukon-ISO-yhdistelmä, joka voidaan pitää kompromissina kaikkien alueiden välillä, määritetään (jotta vältetään valkoiset ylivalottuneet kohdat kuvassa tai syvänmustat ilman yksityiskohtia).
Vaikka valmistajien puolelta on kehityksiä tämän valotusmittausmenetelmän suhteen (kuten esimerkiksi värimatriisimittaus, joka ottaa myös huomioon värit kohteessa kirkkauden määrittämisessä; tai 3D-värimatriisimittaus, joka lisäksi ottaa huomioon kohteiden välisten etäisyyksien laskennassa), kaikissa valotusmittausmenetelmissä on aina yksi ongelma:
Jos kohteen kirkkauserot ovat liian suuret (= suuri kontrasti), on mahdotonta ottaa tyydyttävän valotettu valokuva yhdellä otoksella. Tällöin nimittäin kohteen kontrasti on suurempi kuin kameran dynamiikka-alue, joten valokuvassa ilmenee pakostakin alueita, jotka ovat mustia ilman yksityiskohtia tai ylivalottuneita. Ratkaisu olisi HDR; konserttikuvaamisessa tämä on kuitenkin täysin mahdotonta johtuen kielletystä jalustasta orkesterikaivossa ja muusikoiden liikkeestä lavalla.
Kuva 6.5: Kohteiden valaiseminen ei ole helppoa konserttikuvaamisessa normaalisti, ainakin rock- ja pop-konserteissa. Erityisesti, kun valokeila heijastuu linssiin taustavalaistuksen tuomiseksi (tunnelmallisesti), tästä voi seurata, että hahmot (laulajat/tanssijat) lavalla näyttävät liian tummilta kuvassa. Kuitenkin mahdollinen alivalotus vastarintaa valohäikäisyä vastaan voi tasoittua, kuten tässä kuvassa, missä pimeä (pääosin musta) Boygroupin pukeutuminen käytännössä tasapainoittaa valotuksen mittauksessa. Niin kaksi ääretä (valo vastakohdassa; esiintyjien musta vaatetus toisena) tasoittuvat takaisin. Tulos on tunnelmallinen konserttikuva, jossa laulajien kasvot tulevat tarpeeksi hyvin esille. US5 esiintymässä 24. marraskuuta 2007 Berliinissä.
(Kuva © 2007: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
Viime kädessä kyse on siitä, että valokuvaajan on päätettävä, millainen (kuvalle tärkeä) osa kohteesta tulisi olla oikein valotettu. Ja onko hän valinnut tähän Spot-, Integraali- vai Monipistemenetelmän, sillä ei ole mitään merkitystä. Ratkaisevaa on, että valittu menetelmä johtaa haluttuun lopputulokseen.
On kuitenkin syytä muistaa, että kameran asetusten (jotka voidaan nähdä "suosituksina" valokuvaajalle) perusteella ei tulisi seurata "sokeasti". Koska meillä on kameran puolella kolme parametria (suljinaika, aukko, ISO-herkkyys) tietyn valotuksen (kuvan kirkkauden) saamiseksi, voimme muuttaa näitä kolmea parametria siten, että valotus (ja siten kuvan kirkkaus) pysyy samana; kuitenkin erilaisella aika-aukko-ISO-yhdistelmällä, joka sopii tarkoituksiimme paremmin. Esimerkiksi: Jos kamera valotusautomaatti (mikä tahansa) antaa meille seuraavat arvot: Suljinaika = 1/250 sekuntia, aukko = 8, ISO = 800, voimme muuttaa niitä niin, että saamme esimerkiksi lyhyemmän suljinajan samalla ISO-asetuksella ja avoimemmalla aukolla (ja siten selkeämmällä terävyys-epäterävyysalueella).
Varoitus: Tämä kuvauskohteen vaatimusten mukainen ja valokuvaajan manuaalisesti suorittama ”Määrääminen” (kameran suosittelemien aika-aukko-ISO-parametrikombinaatioiden muuttaminen samalla kuvan kirkkauden säilyttäen) on niin merkittävä käytännön valokuvauksen kannalta, että monet kameravalmistajat ovat sijoittaneet tämän toiminnon toimintopyörään (Nikonilla: joka käytetään oikealla peukalolla). Näin valokuvaaja voi nopeasti puuttua ja valita valotuskombinaation, jonka hän katsoo oikeammaksi.
Usein valokuvaaja haluaa mieluummin kuvata avoimemmalla aukolla (jolloin aukko avataan ja se tasapainotetaan lyhyemmällä suljinajalla tai pienentämällä ISO-arvoa) tai tarvitsee lyhyemmän suljinajan, esimerkiksi koska muusikot esittävät mahtavaa, nopeaa esitystä, joka valokuvaamista varten vaatii lyhyttä suljinaikaa (silloin suljinaikaa lyhennetään ja avataan aukkoa tai lisätään ISO-herkkyyttä). Toisaalta on kuitenkin myös tilanteita, jolloin terävyysaluetta halutaan suurentaa, esimerkiksi koska lavalla olevat muusikot halutaan kaikki olevan teräviä kuvassa tai koska valokuvaaja haluaa tiettyjen efektien (esimerkiksi pyrotekniikan käytön näytöksessä) esittämiseen hieman pidemmän suljinajan kuin suositeltu vaatii.
Kameran ehdottama aika-aukko-ISO-yhdistelmä on siis vain yksi tapa oikean valotuksen saavuttamiseksi; aika-aukon, aukon ja ISO-herkkyyden yhdistämällä voidaan kuitenkin valita monia erilaisia yhdistelmiä, jotka kaikki johtavat tasapainoiseen valotukseen. Valitkaa yhdistelmä, joka antaa halutun tuloksen kuvattavasta kohteesta mieleisenne mukaisesti!
Kuva 6.6: Tässä kuvassa BAP-kitaristin taituruus tulisi ehdottomasti olla etualalla (konsertti 24. elokuuta 2011). Siksi valitsin aika-aukko-ISO-yhdistelmän, joka mahdollistaa terävyys-epäterävyysalueen korostamisen (lähes avoin aukko). Näin sain kitaristin hieman esiin, taustan kuitenkin täysin epäterävänä. Tämän seurauksena kuva näyttää lähes studiotuotannolta – mutta tuskin kuin pikakuvaukselta pieneltä lavalta konsertissa. Nikon D3S, 1,4/85-mm-Nikkor. 1/125 sekunti, aukko 2,2, ISO 1.250.
(Kuva © 2011: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
6.2 Valotusautomatiikka vs. manuaalinen ohjaus
Monet valokuvaajat (varsinkin aloittelevat ja kunnianhimoiset) haluavat ehdottomasti kuvata manuaalisilla kameran asetuksilla. He tarkoittavat tällä, että he luopuvat valotusautomaattien käytöstä ja säätävät suljinaikaa, aukkoa ja ISO-herkkyyttä manuaalisesti.
Mielestäni tämä on monesta syystä väärä tapa: Ensinnäkin valaistuksen vaihtelut (jotka ovat melko yleisiä ja nopeasti muuttuvia konserttikuvaamisessa) voivat aiheuttaa sen, että meidän täytyy jatkuvasti säätää aika-aukko-ISO-yhdistelmää. Emme kuitenkaan aina havaitse näitä vaihteluita (vaikka meillä olisi hyvä silmä ja tehokas aivot); väärä valotus on siis väistämätön seuraus. Toiseksi on aika - no, olisiko parempi sanoa: rohkeaa, jos valokuvaajat luulevat voivansa arvioida kohteen kirkkauden niin tarkasti, että he voivat manuaalisesti säätää ajan, aukon ja ISO-arvon. Silmämme tottuvat (erittäin nopeasti!) vaihteleviin valaistusolosuhteisiin, joten emme välttämättä havaitse eroja kovin hyvin; tai vasta sitten, kun ne ovat hyvin suuria ja tapahtuvat äkillisesti.
Käytännöstä manuaalisessa asetuksessa onkin yleensä se, että meidän on noudatettava kameran (-valotusautomaatti) ehdottamia arvoja. Nämä arvot perustuvat kameran sisäiseen valotuksen mittaukseen; mikä tarkoittaa, että ero manuaalisten asetusten (ajan, aukon ja ISO) ja yhden kolmesta (ammattikäyttöön soveltuvasta) valotusautomaatista (ohjelma-, aukko- ja aika-automaatti; ISO-automaatin käyttöä ei suositella!) välillä on vain siinä, että ensiksi mainituissa arvot määritellään valokuvaajan toimesta (mutta kameran ohjeiden mukaisesti) ja jälkimmäisessä kamera säätää parametrit itse (koska on valittu yksi valotusautomaateista).
Kuva 6.7: Tyypillisissä konserteissa (tai myös jazzissa, kantrissa, kansanmusiikissa, iskelmässä, jne.) ei yleensä odoteta voimakkaita valaistuksen vaihteluita. Myöskään vähemmän tai ei lainkaan väriefektejä ("valoshow") ei käytetä; konserttikuvaajat voivat siis odottaa jatkuvaa, luonnollista (valkoista) valoa, mikä tekee manuaalisesta valotuksen säätämisestä erittäin yksinkertaista. Tässä Montserrat Caballé kuvattuna hänen konsertissaan Berliinin filharmoniassa tammikuun 31. päivänä 2011. Canon EOS-1D Mark IV, EF 2,8/300mm. 1/160 sekuntia, aukko 2,8, ISO 1.000.
(Kuva © 2011: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
Kuva 6.8: RUNRIG 29. elokuuta 2012. Kun valaistus muusikoille (ainakin "onnellisen", mutta määrittelemättömän ajan) on vakaa, manuaalinen valotuksen säätö toimii hyvin. Silloin ei ole väliä, valaisevatko valot taustaa, koska etualalla, muusikot, pysyvät tasaisesti (oikein) valotettuina.
(Näiden kahden kuvan välillä otettiin 18 muuta minun samalla valotusasetuksella kuvaamaani kuvaa). Nikon D4, 1,4/85mm-Nikkor. 1/250 sekuntia, aukko 2,5, ISO 2.500.
(Kuva © 2013: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Päätös
Joka – mistä syystä tahansa – haluaa mieluummin kuvata manuaalisesti, voi tehdä sen luonnollisesti mielellään. Ammattimaisessa konserttivalokuvauksessa kuitenkin, kuten muillakin valokuvauksen aloilla, on tärkeää vain lopputulos. Näin ollen ei pitäisi huolehtia niin paljon tavasta, vaan pikemminkin varmistaa, että tulos on onnistunut. Polku siihen ei ole tärkeä. (Kuva ei ole sen parempi vain siksi, että valokuvaaja on käyttänyt manuaalista asetusta).
Joka valitsee ajan, aukon ja ISO-herkkyyden manuaalisen säädön, tulee pitää mielessä, että vaihtelevat valaistusolosuhteet edellyttävät valotusparametrien säätämistä. Kiinnitä siis aina huomiota siihen, johtaako valotuksen säätäminen haluttuun lopputulokseen vai tarvitaanko korjausta.
6.3 Kameran sarjakuvaustoiminnon hyödyntäminen
Spotit syttyvät ja sammuvat sekunneissa. Usein muusikoiden nopeat liikkeet lavalla joko peittävät valoa tai saavat sen heijastumaan objektiiveihimme. Kymmenesosasekunnit ratkaisevat, onko taiteilija silmänräpäyksessä räpsäyttävä vai vetämässä epäonnistunutta (epäedustavaa) irvistystä valokuvaan.
Konserttivalokuvaus on toimintakuvauksen lajia, joten on järkevää asettaa kamera sarjakuvausnopeudelle. Ei kuitenkaan ole hyödyllistä ottaa jatkuvasti tusinaa lähes identtisiä kuvia peräkkäin; sen sijaan on suositeltavaa ampua aina 2-4 lyhyttä "tulirykäystä" kuvatessa. Tällä tavoin valokuvaaja voi tarkasti ja harkiten kuvata kohteita ja välttää silti sen riskin, että yhden hetken takia kyseinen kuva menee pilalle (esimerkiksi koska valo syttyy juuri lyhyeksi hetkeksi suoraan ja häiritsevästi kameraan).
Konserttivalokuvaajien ei tarvitse rajoittaa itseään; lyhyen käytettävissä olevan ajan vuoksi (yleensä vain kolme laulua) ei ole pelkoa, että muistikortti olisi täynnä ennen kuin meidät viedään kaivamaan. Myöskään kameran akku ei todennäköisesti tyhjene 3-4 peräkkäisen konsertin aikana, ennen kuin akun varoitus osoittaa lataamistarpeen. Näinollen ei kannata säästellä kuvia, vaan "laukoa" menemään!
Kuva 6.9: Monilla rocktähdillä on tyypillisiä poseerauksia. Jos pystyt vangitsemaan ne, se edistää kuvan myyntiä valtavasti. Billy Idol (tässä 27. marraskuuta 2005 Berliinissä) on luonnollisesti täysin ammattimainen ja myös itseilmaisun mestari. Kameran sarjakuvaustoiminto auttaa valitsemaan optimaalisen tuloksen samankaltaisista kuvista. Se, jossa poseeraus on täydellinen, kuvakulma ja valotus toimivat, sekä monet pienet yksityiskohdat (valospotin asento, ilmeet, henkilöt ja laitteisto taustalla, jne.) ovat täydellisessä harmoniassa.
(Kuva © 2005: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
6.4 Asetukset - kriittisesti tarkasteltuna
En ole koskaan täysin ymmärtänyt asetusten tarkoitusta. Tuntuu hieman siltä, kuin ampuisi tykillä kärpästä. Ainakin digitaalisella aikakaudella, jolloin valokuvaamme raakatilassa ja muokkaamme kaikkia valokuviamme (ainakin hieman), asetukset ovat tarpeettomia kuin kilpirauhanen.
Kuva 6.10: Asetusten käyttö on järkevää vain silloin, kun valokuvaaja ei ole varma mikä valotus olisi optimaalinen; hän yrittää tällä tavoin saada ainakin yhden optimaalisesti valotetun tuloksen monista erilaisista valotetuista kuvista. Konserttikuvaus, jossa valaistus vaihtelee nopeasti, ei kuitenkaan sovi kovin hyvin asetuksille. Kuten jo aiemmin mainittiin, esiintyjien valaistus vaihtelee joka tapauksessa jatkuvasti ja hyvin nopeasti. Näin ollen samalla valotusasetuksella voidaan saada täysin erilaisia tuloksia. Jos tähän epävarmuuteen, joka johtuu valo-ohjelmasta, lisätään toinen epävarmuustekijä, nimittäin valotuksen asetusten muuttuminen kuvasarjan aikana, yhdistyy kaksi riskitekijää, joten (optimaalista) tulosta on vielä vaikeampi ennustaa (saavuttaa). Asetuksiin siirtyminen vie hyvin epävarmoille vesille, jolloin tulokset riippuvat täysin ennakkoarvaamattomista tekijöistä. Esimerkiksi: Saattaisiko kuvasarjaan kuuluva alivalotus tapahtua juuri sillä hetkellä, kun valaisin valaisee suoraan kuvaajaa ja tästä syystä alivalotus tulisi joka tapauksessa? (Kuva © 2013: Jens Brüggemann - www.jensbrueggemann.de)
Oman näkemykseni mukaan on paljon järkevämpää keskittyä oletettavasti oikean kameran asetuksen tutkimiseen sen sijaan, että valotusvariaatioita kuvataan. Vaikka asetukset eivät olleet täysin optimaaliset otettaessa valokuvia, valokuvat voidaan pelastaa useimmiten Photoshopissa tai Lightroomissa raakakehityksen avulla. Sen sijaan keskittykää mieluummin epätavalliseen kuvan luomiseen, upeiden kohtausten tallentamiseen esityksessä, kaikkien muusikoiden kuvaamiseen (vaikka jotkut heistä ovat vielä tuntemattomia). Valotusasetusten tarkistamiseen riittää silloin tällöin nopea vilkaisu kameran näyttöön virheiden havaitsemiseksi ja korjaamiseksi.
6.5 Käytä täyteen ladattuja akkuja
Kukaan ei tiedä... Tämän periaatteen mukaisesti sinun tulisi aina käyttää täyteen ladattuja akkuja, kun aiot ottaa konserttikuvia. Toki usein riittää myös yhden kuudesosan tehokkaan akun kapasiteetti täysin, etenkin kun saa kuvata vain kolmen ensimmäisen kappaleen aikana. Mutta kukaan ei tiedä mitä kaikkea tapahtuu; onko mahdollista, että valokuvien ottamisaikaa pidennetään mielialan vuoksi tai koska uutta muusikkoa halutaan markkinoida. Ja kuka tietää, saatteko mahdollisuuden ottaa lisäkuvia ennen tai jälkeen konsertin haastattelun (tai ennen soundcheckia)? Joten: lataa kameran akku! (Tai ota mukaan ladattu varmuusakku).
Kuva 6.11: "Tämä on niin raivostuttavaa!" Kun Woody Allen tarttuu klarinettiin lavalla (kuten tässä konsertissa hänen New Orleans Jazz Band -yhtyeensä kanssa 22. maaliskuuta 2010 Berliinissä), voimakkaita konserttikuvia on taattu! Olisi todella harmillista, jos valokuvaaminen olisi pakko lopettaa ennenaikaisesti, koska akussa olisi liian vähän jäljellä kapasiteettia ja se olisi nyt täysin tyhjä.
(Kuva © 2010: DAVIDS/Sven Darmer - www.svendarmer.de)
6.6 Valokuvaaminen raakatilassa
Monilla valokuvauksen aloilla ei ole lainkaan tarpeen kuvata raakatilassa. JPEG-kuva riittää laadullisesti täysin. Kuitenkin konserttivalokuvauksessa valokuvatessa raakatilassa on todellakin suositeltavaa, enemmän kuin millään muulla alalla, koska täällä meillä on säännöllisesti voimakkaita valonkontrasteja. Ylikexponentiaaliset valkoiset alueet, joissa valaisimet valaisevat suoraan linssiin, ja pimeimmät alueet lavan taustalla eivät ole harvinaisia. Myöskään kasvot eivät usein näy; joko ne ovat liian valoisia, koska valo oli liian vahva valotusasetuksellemme, tai kasvot ovat liian tummia, koska vastavalovalaisimet vaikuttivat valotusautomaattimme mittaukseen vääristäen sen.
Kun valokuvataan raakatilassa, jotkut asetukset voidaan muuttaa jälkikäteen helposti (esimerkiksi valkotasapaino) ja valotusta voidaan optimoida ainakin muutaman aukon verran.
Kuva 6.12: ich & ich esiintyjä Adel Tawilin kanssa mikissä 1. syyskuuta 2010. Useimmissa konserteissa on odotettavissa vaikeita ja lähes mahdottomia valonkontrasteja. On hyödyllistä kuvata raakamuodossa, jotta tietokoneella voidaan myöhemmin tuoda esiin piirteitä sekä kirkkaista ylikexponentiaalisista että tummista alivalotetuista alueista. Nikon D3S 2,8/24-70-mm-Nikkorilla käytetyllä polttovälillä 24mm. 1/1000 sekuntia, aukko 3,2, ISO 3200.
(Kuva © 2010: Jens Brüggemann - www.jensbrueggemann.de)
6.7 Säännöllinen kuvantarkistus - automaattisella (ja koko näytön täyttävällä) kuvanäytöllä
Digitaalikuvaamisen suuri etu on välitön kuvantarkistusmahdollisuus (kameranäytöllä). Virheet voidaan siten havaita välittömästi (ja sitten tietenkin korjata). Tämä etu kuitenkin realisoituu vasta, kun valokuvaajat tekevät kuvantarkistuksen. Erityisesti kun kuvataan kiireessä konsertissa, jotkut unohtavat tämän tarpeen. Tai ovat liian hätäisiä ja luulevat voivansa luopua siitä sillä hetkellä. Mutta tämä on harhakäsitys. Olen nähnyt usein valokuvaajia, jotka lähtiessään kuoppauksesta katselivat innokkaasti ottamiaan kuvia ja totesivat, etteivät voineet ottaa yhtäkään käyttökelpoista kuvaa virheellisen asetuksen takia ...
Tottukaa siis tarkistamaan kuvia säännöllisesti, mieluiten joka 10-12 kuvan jälkeen. Nopea vilkaisu kameranäyttöön riittää siihen täysin. Ajan säästämiseksi kannattaa aktivoida kameran automaattinen kuvan toisto. Se näyttää jokaisen kuvan hetkeksi näytöllä kuvan ottamisen jälkeen. Kuvan näyttöön koskettaminen lyhyesti kameran laukaisimella tekee myös kuvasta välittömästi poissa.
Hyödyllistä on myös tarkistaa terävyys suuremmissa väleissä. Tähän nopea silmäys ei riitä; tällöin on zoomattava kuvaan. Tämä tarkistus ei kuitenkaan ole niin usein tarpeellinen; kerran laulun aikana pitäisi riittää. (Ellei sinulla ole usein ongelmia valokuviesi terävyyden kanssa; mutta tuon, mistä se voisi johtua, tarkistaisin tietenkin ensin).
Kuva 6.13: Kun valokuvaajat kuvaa intohimoisesti ja aikapaineessa konsertissa (kuten tässä Tim Bendzko 24. elokuuta 2012), saattaa unohtua säännöllinen tarkastus kameranäytöllä otettujen valokuvien tarkistamiseksi tarkennuksen, oikean valotuksen, kuvan asettelun jne. suhteen. Ja niin on yleistä, että valokuvaajat ottavat koko kolme laulua väärällä (tai sopimattomalla) asetuksella ja huomaavat virheensä vasta lähdettyään lehdistökuopasta, kun on liian myöhäistä puuttua asiaan korjaavasti. Nikon D4 2,8/14-24mm-Nikkor käytetyllä polttovälillä 24mm. Suljinaika 1/80 sekuntia, aukko 3,5, ISO 3.200.
(Kuva © 2012: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
6.8 Välillä kannattaa kuvata mustavalkoisena
Konserttikuvaus elää pääasiassa monista värikkäistä väreistä (valoista). Siitä huolimatta mustavalkoiset kuvat voivat olla hyvin kiehtovia. Suosittelen asettamaan kameran mustavalkotilaan jo kuvatessa. Näin vaikutusta voidaan arvioida paremmin monitorilta tarkistaessa. Jos kuvataan RAW-formaatissa, väritiedot eivät häviä; voit aina "kehittää" kuvat myös väreissä.
Mustavalkokuvaus ei ole pelkästään värin jättämistä pois. Pikemminkin kyse on siitä, että kohteet nähdään mustavalkoisina; valokuvaaja, joka hallitsee tämän, voi erotella kohteet, jotka sopivat mustavalkoisiksi, niistä, jotka eivät hyödy niistä, joista väri puuttuu vain.
Kuva 6.14: Mustavalkoisilla kuvilla (tai samaan kategoriaan kuuluvat sepiasävyiset kuvat) on erityinen ilmaisunvoima ja ne pitävät mustavalkokuvauksen ajattomana; se on silti "in". Myös tämä BAP-kitaristin kuva (konsertti 24. elokuuta 2011 Zeltfestival Ruhrissa Bochum/Wittenissä) ei menetä mitään vähennyksen vuoksi; päinvastoin, se saa aikaan (nostalgista) viehätysvoimaa ja vaikutelmaa. Nikon D3S 1,4/85mm-Nikkorilla. Suljinaika 1/160 sekuntia, aukko 2,5, ISO 1.250.
(Kuva © 2011: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Huomio
• Jotkut kohteet "vaativat" oikeastaan mustavalkoista valokuvaamista.
• Toiset puolestaan vaikuttavat yhtä lailla mustavalkoisilta ja värillisiltä.
• On myös kohteita, jotka olisi parasta olla kuvaamatta mustavalkoisena, koska ne menettävät silloin.
Valokuvaajan tehtävänä on selvittää, kuuluuko kyseinen kuva, jota parhaillaan kuvataan, mihin luokkaan. Jos olet valinnut mustavalkoisten kuvien ottamisen, keskity siihen jo kuvatessa ja säädä kuvanäyttö sen mukaisesti. Tämä kouluttaa silmääsi ja auttaa arvioimaan, mitkä konserttikuvat todella toimivat mustavalkoisina ja mitkä eivät.
Kuva 6.15: Yksi harvoista kuvista, jotka toimivat yhtä hyvin sekä mustavalkoisina että värillisinä. Lopulta käyttötarkoitus (toimittajakäyttö lehdessä tai musiikkilehdessä, julkaisu fanisivustolla jne.) ja mieltymyksesi määrittävät, mihin vaihtoehtoon päätät. Nikon D800 2,8/70-200mm-Nikkorilla käytetyllä 125mm:n polttovälillä. Suljinaika 1/640 sekuntia, aukko 5,0, ISO 800.
(Kuva © 2013: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
