Kuvan sommittelu (Osa 1)
Kuvan rakenteen tietoista luomista ei mielestäni voi oppia ulkoa. "Kultainen leikkaus" ja muut kuvan sommittelusäännöt ovat yrityksiä selittää, miksi jotkin valokuvat erottuvat joukosta; mutta ohjeita ei tulisi ymmärtää niin, että kaikkien valokuvien tulisi olla rakennettu näiden sääntöjen mukaisesti.
Kaikki minulle tunnetut valokuvataiteilijat korostavat aina uudelleen, että he tekevät kuvan sommittelun enemmän tai vähemmän tiedostamattaan. "Vatsan kautta". Jos taas valokuvatessa täytyy miettiä pitkään, menettää parhaat hetket (erityisesti konserttivalokuvauksessa).
Silti välillä on hyvä pysähtyä miettimään joitakin luovia kysymyksiä. Myös kuvien valinnassa sinun tulisi kysyä itseltäsi, mitkä kuvistasi erottuvat - koska ne ovat hieman parempia kuin muut - ja miksi: Mikä on pieni, mutta ratkaiseva ero? Ne, jotka säännöllisesti esittävät nämä kysymykset itselleen, kehittävät myös tunteen vaikuttavasta kuvan sommittelusta ja tulevat pitkällä aikavälillä paremmiksi. Ne, jotka tietävät tiettyjä vaikutuksia, osaavat tärkeällä hetkellä ottaa parempia kuvia (tiedostamattaan, luottaen intuitioon).
Kuva 7.1: 80-luvun kultti-ska-yhtye Madness (tunnetuin hitti: Our House) konsertissaan C-Hallessa Berliinissä 24. lokakuuta 2012. Ei riitä, että kuvaa vain musiikkialan tunnettuja nimiä. Taiteellis-kreatiivinen sommittelu, valotuksen hallinta ja tarkentaminen ovat osa sitä, jos haluaa menestyä konserttivalokuvaajana. Canon EOS-1D Mark IV EF 2,8/16-35mm -objektiivilla käyttäen 35mm polttoväliä. 1/50 sekuntia, aukko 4,0, ISO 1.000.
(Kuva © 2012: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
7.1 Kitaran kaulaa ei saa leikata pois
Konserttivalokuvauksessa esiintyy usein tyypillisiä luovia haasteita. Kitaristin kitaran oikea kuvaaminen on yksi niistä. Mikä kuvamuoto palvelee tätä motiivia parhaiten? Pystymuoto paljon tilaa antavalla sivulla, missä kitaran kaula vaatii ohutta tilaa? Vai vaakamuuoto, jossa artistin jalat eivät tule mukaan kuvioon? Välillä neliömäinen muoto osoittautuu ihanteelliseksi, erityisesti kun kuva on esimerkiksi hieman vinossa. Mutta tulisi välttää kuvien leikkaamista niin, ettei "epämuotoisia" muotoja synny; ne poikkeavat selvästi normaaleista muodoista (3:4, 2:3, 1:1). Tällaisen kuvan arviointi aiheuttaa yleensä epämukavaa tunnetta katsojalle; ne ovat yksinkertaisesti "epäharmonisia", koska epätavallisia (eivätkä vastaa ihmisen tavallista näkemystä ja tarvetta visuaaliselle harmonialle).
Kuva 7.2: Kun kitaran kaula on leikattu pois kuvasta (oikealla), se näyttää jotenkin "tyhmältä". Parempi olisi ottaa kuva koko kitarasta, kuten vasemmalla näkyvässä kuvassa tehtiin. Vaihtoehtoisesti olisi voinut tehdä myös neliömäisen kuvan kohteesta. Nikon D3S 2,8/24-70mm -Nikkorilla käyttäen polttovälillä 32mm (vasen kuva) ja 52mm (oikea kuva). 1/250 sekuntia, aukko 2,8, ISO 5.000.
(Kuva © 2010: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Kuva 7.3: Käytän mielelläni neliömäistä kuvamuotoa muusikoiden muotokuvissa (erityisesti kitaristeilla ja rumpaleilla), koska voin leikata pois tarpeetonta tilaa (esityslavan taustalla), joka usein häiritsee. Nikon D800 2,8/70-200mm -Nikkorilla käyttäen polttovälillä 185mm. 1/250 sekuntia, aukko 4,5, ISO 1.000.
(Kuva © 2013: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
7.2 Ikävä mikrofoni
Mikrofoni ja mikrofoniteline ovat esineitä, jotka voivat joko peittää (joskus suuria) osia laulajien kasvoista tai heittää niihin tummia varjoja riippuen kuvan ottamispaikasta ja käsivarren asennosta. Molemmat vaikuttavat epämiellyttäviltä valokuvissa, ja konserttivalokuvaajan tehtävänä onkin valita sellainen näkökulma, joka estää tai ainakin lieventää tätä.
Koska yleensä kuvaamme alhaalta ylöspäin (lehteriä pitkin ylöspäin kohti esiintyjiä lavalla), on selvää, että mikrofoniongelma korostuu tästä entisestään.
On myös käden asentoja, joissa laulajan käsi (tai useimmiten räppärin) peittää muusikon kasvot niin, ettei hyväksyttävää muotokuvaa voi saada. Ainakaan sellaisesta näkökulmasta, joka on suoraan muusikon edessä.
Jan Delay esiintymässä konsertissaan 20. elokuuta 2010 Zeltfestival Ruhrissa Bochum/Wittenissä. Nikon D3S 2,8/24-70mm -Nikkorilla käyttäen polttovälillä 36mm. 1/2500 sekuntia, aukko 3,5, ISO 5.000.
(Kuva © 2010: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Kuva 7.5: Mikrofoni ja mikrofoniteline aiheuttavat meille konserttivalokuvaajille aina ongelmia. Usein ne peittävät liian suuria osia kasvoista tai heittävät epämiellyttäviä varjoja artistin leukaan ja kaulaan. Mutta jos valokuvaaja (kuten tässä kuvassa) sijoittuu hieman viistoon laulajan eteen, ongelmia esiintyy harvemmin. Jos taas seisoo suoraan hänen edessään, mikrofoni peittää liikaa kasvoista. (Ota parempi käsitys mielessäsi, että tämän kuvan kuvakulma olisi hieman vasemmalla, jolloin valokuvaaja seisoo suoraan laulajan edessä... Suora näkemys yhdistettynä alhaalta tulevalla perspektiivillä lehteriltä ei johtaisi hyvään lopputulokseen). Patrice & Shashamani Band esiintymässä 17. marraskuuta 2005 Berliinissä.
(Kuva © 2005: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
Huomio: Laulajien, jotka pitävät mikrofonia oikeassa kädessään, on eduksi kuvata heitä vinoon vasemmalta eteenpäin (laulajan näkökulmasta). Jos heitä kuvattaisiin vinoon oikealta eteenpäin (jälleen kerran taiteilijan näkökulmasta), peittäisi mikrofonin lisäksi myös taiteilijan käsi hänen (tai hänen) kasvonsa. Vasenkätisille laulajille pätee sama, mutta päinvastoin.
Kuva 7.6: Oikeakätisille laulajille kameran sijainti vinoon vasemmalta eteenpäin ei ole niin optimaalinen, koska mikrofonin lisäksi myös laulajan käsi peittää osan kasvoista (katso vasen kuva). Laulajan oikealta puolelta sijoittumalla tilanne on suotuisampi. Oikeanpuoleisessa kuvassa olin selvästi laulajan oikealla puolella niin, että pystyin ottamaan profiilikuvan, jossa mikrofoni ei häiritse. Tim Bendzko konsertissa 24. elokuuta 2012. Nikon D4 1,4/85mm-Nikkor. 1/400 sekuntia, aukko 3,2, ISO 3 200.
(Kuva © 2012: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Huomio: Jos huomataan, että kuvaamisen sijainti ei johda optimaalisiin tuloksiin, tulee vaihtaa sijaintia, vaikka se johtaisikin arvokkaan ajan menetykseen. Olisi parempi ottaa vähemmän kuvia, mutta paremmalla laadulla (kuvan sommittelun suhteen) kuin ottaa pelkästään keskinkertaisia kuvia.
7.3 Ne tärkeät yksityiskohdat valokuvaamisessa
Konserttivalokuvaajat keskittyvät usein vain (tunnetuimpien) tähtien valokuvaamiseen. Parhaimmillaan bändi kuvataan myös kokonaisuutena. Tässä suhteessa valokuvien kaupallisen ja toimituksellisen käytön kannalta molemmat ovat täysin oikein. Toimitukset eivät kysy toiselta tai kolmannelta riviltä olevia taiteilijoita, vaan ainoastaan musiikkialan tunnetuimmat toimijat.
Kuitenkin myyntimahdollisuudet voidaan merkittävästi laajentaa, kun lisäksi kuvataan tunnelmallisia kuvia tapahtumasta ja lavan takaa sekä konserttisalista.
Etenkin yksityiskohtakuvat, kuten instrumentit, soveltuvat julkaistavaksi jollakin (neutralisemmalla) tavalla. Olkoon se sitten yleiset kuvat konserteista yleensä, CD-kansikuvat tai yleisesti symboli (esitettävän musiikkisoittimen mukaista) musiikkia kohtaan. Esimerkiksi sähkökitara edustaa maailmanlaajuisesti tunnettua rockmusiikin symbolia.
Kuva 7.7: Yksityiskohdat voivat kertoa joskus enemmän kuin "kokonaisuus". Lisäksi niitä on usein helpompi "myydä", koska niitä voidaan käyttää universalimmalla tavalla kuin muusikoiden muotokuvat (tosin eivät toimituksellisessa osassa; siellä muusikoiden muotokuvat ovat tietysti halutumpia kuin abstraktit yksityiskohdat). Nikon D3S 1,4/85mm-Nikkor. 1/160 sekuntia, aukko 2,2, ISO 1250.
(Kuva © 2011: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
7.4 Taiteilijoiden ilmeiden vangitseminen
Konserttivalokuvaus on toimintakuvauksia. Valokuvat ilmiömäisestä esityksestä ja akrobaattisista tanssiesityksistä ovat yhtä haluttuja kuin tunnelmalliset kuvat upeilla valoefekteillä taustalla. Silti hyvien valokuvaajien tulisi kiinnittää huomiota myös osallistuvien toimijoiden ilmeiden vangitsemiseen, sillä ne kertovat usein enemmän kuin tuhat sanaa.
Kuva 7.8: "Uuuups... Olenko juuri mokannut?" näyttää kitaristi miettivän Bochum Total-Festivaalilla. Taiteilijoiden ilmeiden vangitseminen tekee konserttivalokuvauksesta monipuolisen ja mielenkiintoisen. Olisi ikävää ja tylsää, jos kaikki muusikot seisoisivat konserteissaan vain coolisti ja välinpitämättömästi lavalla. Nikon D800 2,8/70-200mm-Nikkor. 1/500 sekuntia, aukko 4,5, ISO 800.
(Kuva © 2013: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Todellinen ilo ja innostus faneilta saadusta tervehdyksestä, keskittynyt kitaransoitto, helpottunut ilme tai innokas uppoutuminen musiikkiin ovat kaikki hetkiä, jotka kannattaa ikuistaa valokuvin.
Kuva 7.9: Millä intohimolla Cecilia Bartoli (tässä Berliinin filharmonian konsertissa 17. marraskuuta 2007) suorittaa esiintymisensä, sen voi hyvin nähdä tässä tilannekuvassa.
(Kuva © 2007: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
Huomio: Konserttivalokuvaus ei elä vain upeasta koreografiasta, laajoista lavasteista, hienostuneista valoefekteistä tai mahtavista tanssiesityksistä. Erityisesti muusikoiden muotokuvat ovat niitä, jotka kuvien katsojat mieluiten katsovat.
Kun tähtien lavalla ei näytetä vain ammattimaisesti opeteltuja liikkeitä ja kasvoja kuin kankea "virallinen" (yleensä aina hymyilevä) naamio, vaan myös aitoja, ei opeteltuja ilmeitä, silloin konserttivalokuvaaja voi olla ylpeä siitä, että hän on napannut erityisen ("intiimin") hetken.
Loppujen lopuksi musiikin harrastajat ja fanit haluavat myös nähdä/tutustua toisinaan todellisen "ihmisen" lavan takana.
Kuva 7.10: Sunrise Avenue konsertissa ZFR:ssä Bochumissa 27. elokuuta 2012. Kitaristin keskittyneesti tuskaantunut ilme paljastaa, millä intohimolla täällä musiikkia tehdään. Nikon D4 1,4/85mm-Nikkor. 1/1000 sekuntia, aukko 2,5, ISO 2500. Aukon priorisointi (aika-automaattinen).
(Kuva © 2012: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Kuva 7.11: Rummuttaminen on raskasta, hikeä nostattavaa työtä. Varsinkin silloin kun istut suoraan (kuuman) valaisimen edessä. Siitä huolimatta, musikereilla on täysi panos soittaessaan, mikä monesti osoittautuu ilmeistä. Ne osoittavat intohimoa, jonka taiteilijat tuovat musiikkiinsa. Nikon D800 2,8/70-200mm-Nikkor käytetty polttoväli 180mm. 1/400 sekuntia, aukko 4,0, ISO 800.
(Kuva © 2013: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
7.5 Katsekontakti taiteilijan kanssa
Henkilökuvat (tämä pätee erityisesti julkkisten, kuten muusikoiden, kuviin) ovat intensiivisimpiä, kun kuvattava katsoo suoraan kameraan. Tällöin kuvan katsojalle tuntuu siltä, että muusikko katsoo häntä. Suora katse kameraan on siis onnekas sattuma, ja jokainen konserttikuvaaja ottaa sen ilolla mutta hektisyydellä vastaan (tällainen katsekontakti kestää vain sekunnin murto-osan).
Kuitenkin tulisi ehdottomasti välttää suoran katseen aktiivista vaatimista, esimerkiksi heiluttamalla kättä taiteilijalle lavalla tai tekemällä jotain muuta huomion herättämiseksi, sillä se häiritsee ja vie muusikoiden keskittymistä. Jos tämä johtaa konsertin täydellisen suorituksen hetkelliseen keskeytymiseen tai muuhun häiriöön, valokuvaaja joutuu tekemisiin turvamiehen kanssa (jos häiriö havaitaan).
Kuva 7.12: Tämä on aina huippuhetki, kun yksittäiset muusikot katsovat minua suoraan kameraan. Tällä katsekontaktilla on hieman henkilökohtaista ja loppujen lopuksi muusikko katsoo suoraan silmiin myös myöhemmän kuvan katsojan. Tämän taiteilijan yllättyneen ilahtunut ilme johtui siitä, että olin käyttänyt tätä konserttia varten taidokkaasti lakattua Nikon D4 -kameraani ja siihen sopivasti lakkattua objektiivia (kuvia tästä löydät osoitteesta www.pimpyourcam.de). Nikon D4 1,4/85mm Nikkorilla. 1/1600 sekuntia, aukko 2,0, ISO 2500.
(Kuva © 2012: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Kuva 7.13: Laulaja Roger Hudgson konsertissaan Berliinin Admiralspalastissa 14. toukokuuta 2013. Muusikot lavalla joutuvat toistuvasti ottamaan suoraa katsekontaktia yleisöön nähdäkseen reaktiot. Tässä yhteydessä saattaa myös tapahtua, että katse osuu yksittäisiin valokuvaajiin. Canon EOS-1D X EF 2,8/400mm. 1/250 sekuntia, aukko 2,8, ISO 2.500.
(Kuva © 2013: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
Ohje: Jos sinulle avautuu tilaisuus, että jokin muusikoista katsoo suoraan kohti kameraasi, niin taltioi tämä hetki ehdottomasti, vaikka valokuvan kaikki "ainesosat" eivät olisikaan täydellisiä. Parempi vähemmän onnistunut kuvakulma tai epäoptimaalinen valotus kuin menetetty tilaisuus kuvasta, jossa tähti katsoo suoraan kameraasi.
7.6 Valokuvaaminen sumutuksen aikana
Sumu ja valaistus kuuluvat olennaisena osana yhteen konserteissa. On tärkeää ymmärtää: Valo ei ole näkyvää huoneessa, jossa ei ole pölyä tai sumua (valo tulee näkyväksi vasta osuessaan kohteeseen). Konserteissa tyypilliset, valokuvausystävälliset valonsäteet eivät olisi mahdollisia, elleivät sumukoneet tekisi työtään. Vasta silloin valo pääsee oikeuksiinsa! Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että me valokuvaajat olemme sumusta riippuvaisia (saadaksemme vaikuttavasti valaistuja lavalla), mutta toisaalta meidän on pidettävä huoli siitä, ettei sumu tule esteeksi ja estä näkymää taiteilijoihin.
Kuva 7.14: Blackmail keikallaan 12. heinäkuuta 2013. Laulajan muotokuva viime hetkellä: Kun sumu laskeutuu ja peittää bändin jäsenet, me valokuvaajat voimme vain odottaa – kunnes sumupilvet hälvenevät. Tässä pystyin ottamaan vielä muutamia kuvia, kunnes sumu esti minultakin selvän näkymän. Bändin laulajan vaihtuminen merkitsee yleensä ongelmia fanien hyväksynnän kanssa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa Blackmailin tapauksessa: Laulaja Mathias Reetz on ollut mukana vuodesta 2010 ja bändi (”Saksan tunnetuin indie-rock-salaisuus”; perustettu 1994) on elävämpi kuin koskaan, kuten se osoitti onnistuneessa Bochum Total-ulkokonsertissa kesällä 2013! Nikon D800 2,8/70-200mm Nikkorilla käytetyllä polttovälillä 200mm. 1/320 sekuntia, aukko 5,6, ISO 800.
(Kuva © 2013: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
7.7 Valokeilojen alkuperän näyttäminen
Kuten jo mainittiin, valospektaakkelilla konsertissa ei olisi niin suurta merkitystä koreografian osana, jos ei samaan aikaan sumutus mahdollistaisi valokeilojen näyttäytymisen. Kuvat joissa valokeilat ovat suurelta osin näkyvissä, mutta eivät näytä valojen alkuperää, vaikuttavat kuitenkin "keskeneräisiltä" ja "epätäydellisiltä".
Kuvan katsoja odottaa (tiedostamattaan), että valonlähteitä eli valokeskiä näytetään myös valokuvissa. Kiinnittäkää siis huomiota kuvan sommitteluun!
Kuva 7.15: On epämiellyttävän näköistä, jos valokkeita ei kuvata niiden alkuperästä (valonlähteestä) käsin. Leikatusti kuvattuna ne vaikuttavat jotenkin "häiritseviltä". Kaikkia valolähteitä ei voi koskaan kuvata valokkeiden alkuperänä; mutta ainakin tärkeimmistä (voimakkaimmista) tulisi yrittää. Nikon D3S 2,8/24-70mm Nikkorilla käytetyllä polttovälillä 28mm. 1/500 sekuntia, aukko 2,8, ISO 5.000. Aukon priorisointi (aikapriorisointi) kohdemittauksella.
(Kuva © 2010: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
7.8 Kuvan sommittelu (myös) valojen mukaan
Joka ei halua vain dokumentoida konserttia, vaan myös luoda siitä luovaa, ei voi välttyä miettimästä, missä vaiheessa esimerkiksi yksittäiset bändin jäsenet halutaan kuvata. Usein oman aseman muuttaminen ei ole tarpeen. Usein pieni muutos kuvakulmassa riittää saadaksemme taiteilijan esimerkiksi suoraan yhden valokeilan edessä.
Nämä pienet perspektiivimuutokset (yleensä pelkkä ylävartalon sivuttainen liike riittää pitämään kuvakohdan ennallaan) ovat sitä tehokkaampia, mitä lähempänä valokuvattava muusikko on lavalla edessämme.
On kuitenkin tarpeen muuttaa asemaamme, kun kuvauskohteena oleva henkilö on kauempana lavalla.
Kuva 7.16: H-Blockx (tässä laulaja ja bändin perustaja Henning Wehland valokeilan edessä) konsertissaan ZFR:ssa Bochum/Wittenissä 31. elokuuta 2010. Nikon D3S 2,8/24-70mm Nikkorilla käytetyllä polttovälillä 70mm. 1/640 sekuntia, aukko 2,8, ISO 6.400.
(Kuva © 2010: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
7.9 Bändikuva ei saa unohtaa
Ei aivan helppo tehtävä, mutta lähes välttämätöntä on saada kaikki bändin jäsenet mahtumaan yhteen (ryhmä)kuvaan.
Usein lehdistövalokuvaajat kuvaavat vain bändin "etumiehet" tai "etunaiset". Tässä kohtaa pressakuopan edessä, suoraan tähden edessä, on aina vastaavaa tungosta ja tönimistä parhaan kuvauspaikan taistellessa.
Mutta myös koko bändin kuvilla on erityinen arvonsa; ja ei vain silloin, kun kyseessä on uudet jäsenet. Yritä siis jokaisen konsertin yhteydessä ainakin kerran saada onnistunut (kokonais) bändikuva!
Taiteellisesti tämä on aina haaste, sillä yksittäiset muusikot eivät välttämättä esiinny järjestyksessä (poikkeuksena esimerkiksi: Kraftwerk; mutta myös monet poika- ja tyttöyhtyeet, joissa tanssillinen koreografia edellyttää jonkinlaista järjestystä esiintymisessä).
Kuva 7.17: Monilla bändeillä on 1–2 tärkeintä jäsentä, kun taas muut muusikot vaihtelevat usein (esimerkki: BAP). Yleensä riittää, että kuvataan etumies. Muiden bändin jäsenten kuvia (tai myös vierailevien muusikoiden) on yleensä vaikea myydä (toimituksille jne.). On kuitenkin myös bändejä, joissa tulisi yrittää kuvata kaikki jäsenet; mieluiten yhdellä kuvalla koottuna. The Temptations (tässä konsertissa Berliinissä 2. marraskuuta 2007) kuuluvat varmasti tähän kategoriaan, vaikka heidän alkuperäiskokoonpanonsa perustamisvuodesta 1960 ei enää ole voimassa. Euroopan kiertueella 2007 olivat Otis Williams (ainoa alkuperäisjäsen), Ron Tyson Terry Weeks, Walter Herndon ja Bruce Williamson mukana. The Temptations otettiin Vocal Group Hall of Fameen vuonna 1999.
(Kuva © 2007: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)
Kuva 7.18: Kun bändin jäsenet liikkuvat niin nopeasti kuin Culcha Candela (tässä konsertissaan 20. elokuuta 2011 Zeltfestival Ruhrissa Bochum/Wittenissä), ei ole helppoa ottaa kuvaa, jossa kaikki 6 bändin jäsentä ovat kuvassa (ja mieluiten eivät ole muiden muusikoiden/tanssijoiden peittämiä). Heidän nykyinen kokoonpanonsa koostuu Johnny Strangesta, Itchybanista, Larsitosta, Mr. Reedoosta, Don Calista ja DJ Chinosta (kuvassa takana oikealla). Nikon D3S 4,0/24-120mm-Nikkorin käytetyllä polttovälillä 24mm. 1/400 sekuntia, aukko 4,0, ISO 3.200.
(Kuva © 2011: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
Huomautus: Monilla konserteilla bändi luopuu lopussa siten, että he kietoutuvat toistensa ympärille ja asettuvat yhtenäiseen riviin yleisön edessä kumartamaan. Ihanteellinen aihe koko bändin kuvaa varten. Kuitenkin vain harvoin (esimerkiksi “ilmaisia ulkoilmakonsertteja” lukuun ottamatta) viimeisiä kappaleita kuvataan. Sääntö konserteissa on edelleen, että valokuvaajat saavat kuvata vain kolmea ensimmäistä kappaletta.
7.10 Ja rumpalia ei myöskään saa unohtaa
Yksi bändin jäsen unohtuu usein valokuvaajilta: rumpali! Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että hän istuu koko konsertin ajan “takahuoneessaan” eikä toisin kuin muilla bändin jäsenillä ole mahdollisuutta työntyä lavalle etualalle. Rumpalit tekevät keskittyneesti ja tehokkaasti työtään – usein ilman “show’ta” (paitsi vaikuttavissa rumpusooloissa).
Enimmäkseen he ovat karismaattisia – täydessä ruumiillisessa työssä – joten konserttikuvatessa on aina tärkeää kiinnittää huomiota myös näihin tärkeisiin bändin jäseniin.
Kuva 7.19: Rumpalit ovat yleensä vähiten valokuvatut bändin jäsenet. Ei ihme, että he ”piiloutuvat” lähes aina lavan takaosaan. Tässä voit nähdä Sunrise Avenuen (suomalainen rockbändi, jolla on myös pop- ja balladikappaleita) rumpalin Sami Osalan täydessä työssä (konsertti 27. elokuuta 2012). Nikon D4 1,4/85mm-Nikkorilla. 1/250 sekuntia, aukko 2,2, ISO 3.200. Aukkoprioriteetti (aika-automaatti).
(Kuva © 2012: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)
